Laajempi versio
1900-luvun alussa koettiin eri puolilla maailmaa hengellisiä herätyksiä. Helluntaiherätyksen katsotaan syntyneen vuonna 1906 Los Angelesissa koetun Pyhän Hengen vuodatuksen yhteydessä. Sieltä armolahjoja opettava hengellinen liikehdintä levisi myös Pohjoismaihin saavuttaen Suomen vain muutamaa vuotta myöhemmin.
Niin sanottuja karismaattisia ilmiöitä on koettu Suomessa monien muidenkin herätysliikkeiden yhteydessä. Kun helluntaijulistukseen liittyi mm. parannuksenteon, Hengellä täyttymisen, kielilläpuhumisen, profetoimisen, rukouksella parantamisen ja uskovista koostuvan seurakuntakäsityksen lisäksi upottamalla toimitettava uskovien vesikaste, herätysliike ei saanut tarvitsemaansa sijaa jo olemassa olevissa seurakunnissa. Niinpä se ohjautui niiden ulkopuolelle perustaen omia seurakuntia.
Voimakasta helluntaijulistusta kuultiin Lahdessa jo vuosina 1913 ja 1914 pidetyillä kaksiviikkoisilla kesäjuhlilla. Niiden aikana kastettiin yhteensä 145 uskovaa. Noina aikoina uskovien kokoontuminen tapahtui yleensä kodeissa, mutta evankelioivia tilaisuuksia pidettiin suuremmissa vuokrahuoneissa.
Vuonna 1920 tehtiin yritys helluntaiseurakunnan perustamiseksi, mutta se kariutui sopivien johtajien puuttuessa. Toinen yritys tehtiin vuonna 1926, jolloin saarnaajat Akseli Puhakainen ja Vilho Hartonen pitivät kokouksia Lahdessa. Seurakunnan perustamiskokous pidettiin joulukuun 2. päivänä, jossa laadittiin myös ensimmäinen jäsenluettelo. Siihen kertyi 26 nimeä. Monet eivät olleet läsnä tuona arki-iltana työ- ja matkaesteiden vuoksi. Vuoden sisällä jäseniä kertyikin kaikkiaan 60. Työ lähti hyvin käyntiin myös siksi, että perustamiskokouksessa 23-vuotias Vilho Hartonen valittiin seurakunnan saarnaajaksi. Hänen johdollaan työ alkoi vakiintua ja sai säännölliset muotonsa.
Pyrkimys ehdottomaan raamatullisuuteen heijastui myös seurakunnan nimessä. Muuallakin käytettiin seurakuntien niminä raamatullisia nimiä, joten lahtelaiset valitsivat nimen Sion-seurakunta. Myöhemmin se uuden raamatunkäännöksen myötä muutettiin Siion-seurakunnaksi. Vuosikymmenien jälkeen alettiin kirjavaa nimiviidakkoa yhtenäistää, jolloin täälläkin päädyttiin Lahden Helluntaiseurakunta-nimeen.
Lahden Helluntaiseurakunnan kasvu ja kehitys on ollut suurelta osin riippuvainen jäsenistön aktiivisuudesta. Herätys on maallikkoliike, jossa jokaisen toivotaan osallistuvan hengelliseen työhön tavalla tai toisella mahdollisuuksiensa mukaan. Evankelioimis-, lapsi- ja nuorisotyö sekä käytännön asiat ovat toimineet pääasiassa jäsenistön varassa. Palkattuja saarnaajia, evankelistoja ja lähetyssaarnaajia vuosikymmenien aikana on kertynyt myös huomattava määrä. Kaikki toiminta koti- ja ulkomailla on rahoitettu vapaaehtoisin lahjoin eli uhrein. Työtä on laajennettu sen mukaan, kuin varat ovat sallineet. Omin varoin on pitänyt myös kustantaa kokoontumispaikat, rukoushuoneet. Ne ovat kasvaneet ensimmäisestä noin 30 hengen huoneesta nykyiseen vuonna 1972 valmistuneeseen 750-paikkaiseen kirkkosaliin. Seurakunnan historian aikana niitä on ollut kaikkiaan viisi, joista kolme ensimmäistä olivat vuokrahuoneita ja viimeiset kaksi omia.
Hengellinen työ laajeni voimakkaasti myös lähipitäjiin, joihin aluksi muodostui ns. rukouspiirejä. Nämä järjestivät omatoimisesti toimintaansa paikkakunnillaan kuitenkin kaupunkiseurakunnan tukemana. Seurakunnan evankelistoja, saarnaajia ja muita kokouksien pitoon kykeneviä sekä musiikkivoimia vieraili jatkuvasti rukouspiireissä. Näin paikallisin ja Lahden voimin lähipitäjiin muodostui itsenäiseen toimintaan kykeneviä uskovien ryhmiä. Omiksi seurakunniksi emoseurakunnan myötävaikutuksella muodostuivat Heinola (1950), Orimattila (1980), Vääksy (1981), Nastola (1981) ja Hollola (1993). Lahden helluntaiseurakunta on nykyään noin 1100 hengen kaupunkiseurakunta.
Lähetystyön katsottiin kuuluvan seurakunnan velvollisuuksiin ja hengellisen rikkauden kanavaksi. Kun toisen maailmansodan jälkeen siihen avautui mahdollisuus, ensimmäiset lähetit lähetettiin vuonna 1947. Tähän päivään mennessä lähetystyöntekijöitä on kertynyt yli 30, jotka ovat toimineet mm. Kiinassa, Japanissa, Intiassa, Thaimaassa, Keniassa, Etiopiassa, Boliviassa, Espanjassa, Kosovossa, Jordaniassa, Papua-Uudella-Guinealla ja Ranskassa. Pitkäaikaisen lähetystyön lisäksi on mukana ollut lyhytaikaisempia aktioita lähinnä Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa, joihin kymmenet muut seurakuntalaiset ovat osallistuneet.
Lapsi- ja nuorisotyötä on pidetty yllä pyhäkoulujen, kerhojen, nuorten iltojen, lapsikuorojen, nuorisotapahtumien ja leirien muodossa. Vuonna 1960 hankittiin Kymijärven rannalta, Villähteeltä noin viiden hehtaarin suuruinen leirialue, Kotiranta. Vähitellen sinne rakennettiin tarvittavat kokoontumis-, keittiö-, sauna- ja majoitustilat, joten se on tarjonnut mainiot puitteet ympärivuotisillekin erilaisille tapahtumille kaikenikäisille. Seurakunnan kasvu onkin ollut osaltaan voimakkaan nuorisotyön tulosta.
Seurakunnan musiikkitoiminta on ollut kaiken aikaa oleellinen osa hengellistä toimintaa. Kitarakuoro oli alkuvuosikymmeninä tyypillinen lauluryhmä. Sen toiminta käynnistyi aivan seurakunnan alusta. Nimensä se sai käytetyimmän soittimen, kitaran, mukaan. Useiden kitaroiden lisäksi säestyksessä saattoi olla mukana viuluja, mandoliineja, haitareita, sitra ja harmoni tai piano. Yksinlaulut ja muut pienempimuotoiset musiikkiesitykset kuuluivat usein myös tilaisuuksien ohjelmaan. Vuosien myötä syntyivät mm. sekakuoro, torvisoittokunta, mieskvartetti, sekakvartetti, seurakuntakuoro, nuorisokuoro, lapsikuoro ja erilaiset ylistysryhmät. Musiikkielämä on ollut siis melko rikasta, monipuolista ja tasokastakin. Siitä ovat osoituksena lukuisat äänitteet ja esiintymiskutsut aina ulkomaille asti.
Seurakunnan johto haluttiin rakentaa Uuden testamentin mallin mukaisesti. Niinpä hengellinen ja käytännön johtaminen on ollut vanhimmiston käsissä, jossa on tarvittava määrä vanhimpia (kaitsijat, paimenet). Saarnaajat eli pastorit ovat kuuluneet vanhimpiin, joista joku on toiminut seurakunnanjohtajana. Tärkeät asiat on päätetty seurakunnan asiakokouksissa. Lailliset suhteet yhteiskuntaan on järjestetty yhdistyslain mukaisesti, jolloin vanhimmista osa on valittu yhdistyksen hallitukseksi. Vuonna 2003 tehtiin päätös muodostaa uskonnonvapauslain alainen seurakunta ja liittyä Suomen Helluntaikirkkoon. Seurakunnan siirtyminen yhdistyslain alaisuudesta uskonnonvapauslain mukaiseen toimintaan on jo tapahtunut. Se ei oleellisesti vaikuta itse hengelliseen toimintaan. Seurakunta on edelleen itsenäinen ja päättää omista asioistaan.