Syrjäytettyjä

Ekumeenisen kristittyjen ykseyden rukousviikon perinteeksi on täällä Lahdessa muodostunut dialogi kristillisten seurakuntien ja yhteisöjen sekä kotikaupunkimme Lahden edustajien välillä. Todellinen yhteistyö kuitenkin konkretisoituu päivittäisellä seurakuntien ja kaupungin eri toimijoiden tiiviillä yhteistyöllä ja yhteisillä intresseillä. Maallisen ja hengellisen vallan yhteys on tiivis ja olemme saaneet olla toimia yhdessä arjessa etsien ja löytäen jatkuvasti uusia tapoja hyvälle ja tiivistyvälle yhteistyölle. Sellaiselle yhteistyölle, joka hyödyttäisi etenkin kaupunkimme asukkaita ja erityisesti niitä, jotka ovat eniten avun tarpeessa

Näemme ympärillämme tai ainakin kuulemme tiedotusvälineistä, kuinka paljon yhteiskunnassamme ja kotikaupungissammekin on ihmisiä, jotka ovat syrjäytyneet. Löysin hiljattain itselleni uuden termin, joka kuvaa erinomaisesti sitä, mistä on kyse syrjäytymisessä. Tuo sana ja termi on syrjäytetty. Olen nyt opetellutkin puhumaan syrjäytyneistä syrjäytettyinä. Uskon jokaisen ymmärtävän, että osa syrjään joutuneista on itse ainakin osasyyllinen tilanteeseensa. Mutta ellemme auta heitä, niin jokaisesta syrjäytyneestä tulee syrjäytetty. Ja vaikka edelleen Suomessa ja Lahdessa saamme elää yhteiskunnassa, joka pyrkii pitämään huolta jokaisesta jäsenestään, se ei riitä. Yksikään instanssi, sosiaaliviranomaiset, laitokset, KELA tai ely-keskus voi hoitaa sitä tehtävää joka on annettu meille jokaiselle toistemme lähimmäisinä.

Pahinta on joutua lähimmäistensä syrjäyttämäksi. Kristillisestä etiikasta nousevan arvopohjan mukaan, jokainen ihminen on yhdenvertainen. Ihmisen arvo ei määräydy tämän aseman, koulutuksen, ihonvärin, älykkyysosamäärän, riippuvuuksien, uskonnon tai uskonnottomuuden, väärien valintojen, ei edes tekojen perusteella. Kristillisen arvomaailman mukaan jokainen on yhdenvertainen luomistyön kautta. ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme.” On aika paljon sanottu ja vaadittu, kun totean, ettemme voi kristillisen arvomaailmamme ja uskomme perusteella syrjäyttää ensimmäistäkään lähimmäistämme.

Yksilöinä koemme usein turhautuneisuutta, epätoivoa, ahdistusta ja osaamattomuutta. Mitä voimme tehdä yksilöinä? Eikö tehtävä kuuluisi viranomaisille ja seurakuntien diakoniatyölle? Kristillisen kirkon ja sen jäsenten tehtävä on yhä edelleen olla armollinen yhteisö, jossa ihmiset voivat ottaa vastaan ja elää todeksi sovituksen, jota Jumala tarjoaa. Siksi voimme rukoilla ja toimia kukin omassa yhteisössään, paikallaan ja tehtävässään.

Toivoisin, että kristittyinä sitoutuisimme tänä vuonna rukoilemaan kaupunkimme syrjäytettyjen puolesta. Ja olemaan heille lähimmäisiä osoittaen hyväksyntää, armoa ja laupeutta. Sellaisilla isoilla tai pienemmillä teoilla, mihin kukin tahollaan pystyy.

Jumala siunatkoon runsaasti kaupunkiamme ja erityisesti sen syrjäytettyjä asukkaita. Sekä niitä, jotka heidän parhaakseen työskentelevät virkansa puolesta, vapaaehtoisina toimijoina tai ovat lähimmäisiä arjessa ja juhlassa.

Lahdessa 19.1.2013

Kommentit:

Jätä vastaus



(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.)



Sivustomme käyttää evästeitä verkkopalvelun toimittamiseen ja käyttäjätilastointiin. Lue lisää tietosuojaselosteesta.